Ekoilla lomilla tuntui, ettei keksinyt oikeen mitään tekemistä. Oli tarkoitus syödä hyvin ja ylläpitää armeijan unirytmiä eli kympiltä nukkumaan ja kuudelta ylös. Pieni flunssan poikanenkin pääsi iskemään ekan kahden viikon aikana, joten salillakäynnistäkään ei tullut oikeen mitään. Ei muutenkaan raaskinut itseään kamalasti salilla repiä kun tiedettiin, että seuraavana keskiviikkona olisi tiedossa juoksu- ja lihaskuntotestit. 

Lomakyydin oli määrä lähteä Linja-autoasemalta 19:50 maanantai-iltana. Lähdin itse pari tuntia aiemmin jo kaupunkiin, että kerkesin vielä löytää itselleni rannekellon. On nimittäin ihan hyödyllistä tietää intissä mitä kello milloinkin on. Pysyy nimittäin huomattavasti paremmin kärryillä, millon mennään sinne tai tänne ja tehdään sitä tai tätä. Joskus on ihan hyödyllistä tietää jo ennen kuin huudetaan 10 minuuttia. Löysin näppärän vesitiiviin rannekellon ja tyytyväisenä istahdin kahvilaan teelle ja lukemaan Agatha Christien Askel tyhjyyteen -kirjaa.

Samaan pöytään istahti kohta yksi meidän alikersanteista, jonka kanssa ollaan ilmeisesti oltu ihan melkein naapureita joskus tuolla Teiskossa. Se kävi vähän hassusti esille ekoja lomia edeltävänä iltana, kun alikit esittäytyivät meille ja kertoivat itsestään joitain perusjuttuja. Itse en tunnistanut miestä ollenkaan, enkä kokenut edes, että olisi yhtään tutun näköinen. Mutta kun kyseessä on mies, joka on mua 5 vuotta nuorempi, se ei sittenkään kuulosta yhtään ihmeelliseltä. En varmasti ole yläasteen pihasta paljoa ala-asteen puolelle katsellut :D Mies on parhaan kaverini pikkuveljen kaveri, joten olen oikeasti voinut nähdä tyypin jossain muuallakin kuin vaan Teiskossa. Mutta ihan tyytyväinen ollaan päästy juttelemaan, vaikuttaa tosi asialliselta tyypiltä. Hengailtiin siinä ja tapettiin aikaa, juteltiin inttijuttuja ja muita juttuja. Sitten kun alkoi olla aika, niin hipsittiin samaa matkaa Linja-autoasemalle ja moikkailtiin yhtä ja toista alokasta ja alikkia, joita sieltä ovesta tuli ripotellen. Mentiin bussiin saman tien kun semmonen ilmestyi, ja bussi olikin jo 19:20 matkalla kohti Säkylää ja oli perillä mukavasti jo klo 21. Kerettiin kivasti purkaa lomareput, tehdä iltatoimet ja ottaa iisisti ennen hiljaisuutta. 

Seuraava päivä olikin sitten jo aika raskas. Oli nimittäin tetsaus-tiistai. Päälle vedettiin talvivaatteet, saappaat, sirpalesuojaliivi ja tetsari (taisteluliivi) kaikkine taskuineen. Taskuissa on ensiaputarvikkeet, metallinen kenttälapio, aseen lippaat, remmejä, aseen puhdistussetti ja muuta pientä roinaa. Mukaan myös rynnäkkökivääri, ja päähän kypärä. Molemmat liivit ovat vähän turhan reippaan kokoisia, ihan jopa paksun talvivaatetuksenkin päälle vedettäviksi. Sirpaleliivin suojaläppä, joka suojaa reisivaltimoita, laskeutuu meikäläisellä polviin asti, ja alkaa jo huomattavasti haitata liikkumista. Toivottavasti voin vaihtaa sen vielä joskus vaikka M tai S kokoon.

Kaikki kamat päällä talsittiin parin sadan metrin päähän metsään harjoittelemaan sotilaan liikkumista maastossa. Siihen kuului varmaan 100 metriä ryömimistä ja konttaamista aseen kanssa. Aseeseen ei saisi mennä yhtään lunta tai muuta höttöä, joten näissä ase pitäisi saada pysymään hallitusti irrallaan maasta. Siinä en onnistunut. Voin sanoa, että myös pienet kävyt siellä lumen alla v*tuttivat aika urakalla, tekivät niin hyvää polvilumpioille ja kyynärpäille. Oli todella rankkaa, todella. Piti jo psyykata itseä kun alkoi voimat loppua: "ei tää kestä kauaa, kohta tää on ohi." Kipu oli todellista kun polvet oli runnottu oksiin ja käpyihin, ja rintalihas venähti jo heti alussa. Ase painaa vain nelisen kiloa (??), mutta joissain kohdin sekin on liikaa. Tetsarin taskuista jäin jatkuvasti kiinni millon mihinkin, ja kun käskettiin polkea liikettä ryömimiseen enemmän jaloilla, ei sekään tahtonut onnistua sen liian pitkällä roikkuvan suojaläpän takia. Tuntui, että kun polkaisi itseään eteenpäin, polkaisi samalla varusteista itseään taaksepäin. Ja aina muut odott viimeisenä myllertävää alokas K:ta, joka oli taas porukan heikoin ja hitain. Huomasin siinä tupakaverin tyytyväisen ilmeen, kun hän seurasi mun huonoa suoritusta. Että sitten inhoan ihmisiä, jotka nauttii toisen epäonnistumisesta.

Maassa ryönäämisen lisäksi harjoiteltiin hiipimistä ja juoksemistakin. Ja eiköhän alokas K. ollut siellä hangessa naamallaan :'D Aseen piippu ja tähtäimet aivan umpilumessa viimeistään siinä kohtaa. Lopulta käveltiin kiertotietä takaisin kasarmille. 

V*tutus oli jotain ihan käsittämätöntä. Mutta taas kun sitä alkoi miettiä kuinka porukan huonoinkin tulee kehittymään, ja ehkä jo seuraavalla kerralla menee tuo kaikki paremmin ja nopeammin kuin edellisellä kerralla. Paha mieli oli ohi, jäljellä oli enää mustelmat ja vihlova rintalihas.

Keskiviikkona piti olla ensimmäisellä joukkueella juoksutesti, ja toisella joukkueella lihaskuntotestit. Pakkasta oli kuitenkin yli 17 astetta, joten cooperkiellon takia juoksutesti peruttiin. Kaikilla oli lihaskuntotestit. Kuntotalolla tehtiin ensin lämmittelypunnerruksia, juoksemista, hyppimistä, vatsoja jnejne. Sitten alkoi testit kuntopiirityyliin: Punnerrukset, vauhditon pituushyppy, istumaannousut, ja mittauspisteinä paino, pituus ja vyötärön ympärys. Omat tulokset olivat paremmat kuin viimeksi varsinkin, kun nyt oli käytössä myös naisten pisterajat, jotka ovat miesten pisterajoja hieman alhaisemmat. Juoksutestiä ei vielä tehty. Vyötärön ympärykseksi mitattiin 72 cm ja painoksi 62,7 kg, molemmat hyvin mahdollisia. Pituudeksi mitattiin 159 cm. Terveyskeskuksessa mitattiin 158,8 cm. Huvittavaa sinänsä, nimittäin olen tähän asti ollut 161,5 cm :D 

Torstaina lähdettiin taas ampumaradalle harjoittelemaan polvelta ampumista. Vaikka jatkuvasti säikähdän rynnäkkökiväärien pauketta, ammunnat meni aika hyvin. Ammuin 150 metristä polvelta, ihme kyllä, paremmat pisteet kun aiemmin makuulta. Sain kymmenen laukauksen sarjaan jopa pari kymppiäkin. Vaikka oli hullun kylmä, syötiin ulkona, ja käytiin iljettävän jäisessä ja pahanhajuisessa huussissa pissalla xD hirvitys. Ruoaksi oli torstairuokaa, eli hernekeittoa ja pannukakku. Huomasin tässä kohtaa, ettei mulla ollut mukana lusikkahaarukkaa ollenkaan, joten hernis jäi väliin. Vetäsin näkkärin ja pannarin nassuun ja hörppäsin kaksi pakin kannellista mehua. Sormet ja varpaat oli olleet aivan jäässä jo siitä lähtien kun astuttiin bussista pihalle, eli jo 2-3 tuntia. Mehun juonnista kului ehkä tunti aikaa, ja palelu loppui kuin seinään. Ihmeellistä, miten neste auttaa tohon tarkenemiseen. Ja kuinka nestehukka voi aiheuttaa sen, että palelee helpommin. Ampumaradalla ammuttiin kukin yhteensä viitisenkymmentä laukausta. Radalle lähdettiin 7:30 ja takaisin tultiin 14:30, eli aikaa kului ihan kiitettävästi ulkoilmassa.

Perjantaina oli pyykinvaihto. Liinavaatteet oli vaihdettu jo edellisenä perjantaina, mutta jostain syystä käsky kävi, että jokaisen piti vaihtaa ne myös tänä perjantaina. Keskiviikosta lähtien oltiin jännitetty perjantaita sillä, että onko luvassa juoksutesti, vai perutaanko se taas. Oltiin vähän niin ja näin, eikä vastausta meinannut kuulua, joten käytiin tekemässä pyykinvaihtokin ilman urheiluvaatteita sillä, että saatiin vastaukselle pelattua lisää aikaa. Lopulta juoksutesti peruttiin taas, koska pakkasta oli 18 tai 19 astetta.  Pyykinvaihdossa vein pyyhkeen vaihtoon, mutta unohdin ottaa uuden tilalle - että helvetti soikoon! Joko ensi kerralla jätän yhden pyyhkeen ja otan tilalle kaksi, tai sitten vaan teen häviämisilmoituksen ja toivon, ettei minua pistetä "hukattua" pyyhettä maksamaan. Lisäksi vaihdoin lomapuvun ja lomapakkastakin pienempiin kokoihin. Lomahousuista sain kuitenkin yhtä kokoa pienempien asemesta kaksi kokoa pienemmät, ja kyllä muuten onkin pienet! Hädin tuskin sain niitä päälle.

Käsky kävi, että pitää olla yksikön käytävällä kolmessa rivissä 10 minuutissa. Minuutin päästä se olikin jo viisi minuuttia, toisen minuutin päästä enää minuutti. Kerkesin väkisin kiskoa housut päälleni ja laittaa vyön niin, ettei housut valu eikä repsota. Vetoketju ja nappi jäivät molemmat auki (koska en yksinkertaisesti saanut niitä kiinni eikä aikaa ollut). Lomatakki peikki kuitenkin koko lantion niin, ettei housuista näkynyt vetoketjua lainkaan. Seisoin käytävällä kolmirivissä ihan muina naisina housut auki :'D Enkä jäänyt edes kiinni. Pakko sanoa kyllä, näillä kokelailla, jotka tällä viikolla tulivat, ei ole kyllä mitään ajantajua. Sain parissa päivässä jo muutenkin semmoisen kuvan, että ovat aivan m*lkkuja, ja ihan turhaan. SLUKissa asiat hoituu ihan käskemällä, ilman ylimääräistä huutoakin. Itseasiassa asiat hoituu paremmin käskemällä kuin riehumalla. Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon tiedät-kyllä-missä. Eli kai tähänkin sitten :) Vaikka on välillä semmonen fiilis, että haluais pois, niin silti toteaa vaan, että asiat vois olla huonommin. Varsinkin, jos tässä vaiheessa lopettaisin kesken ja yrittäisin päästä koulussa takaisin rutiiniin kiinni. Jos lopettaisin, olisi raha-asiat tosi huonosti, söisin huonosti, laiskistuisin, motivaatio olisi ihan nollassa ja pahimmillaan jopa masentuisin. Ja tiedän, että lähteminen kaduttaisi viimeistään siinä kohtaa.

Eli vaikka pelottaa nähdä miten jatkossa pärjään, ja miten tässä käy, niin tuli tänne jäädäkseni, ja parhaani aion antaa. Koska kiitos seisoo kaiken tuskan ja aikaisten aamujen takana. Ja lopussa on kaikki ovet auki, enää tarvitsee vain valita.

Lounaalle mentiin normaalisti. Itse hotkaisin ruokani nopeasti ja hipsin sotilaskotiin hakemaan munkkeja äidin luo vietäväksi, kerta sinne olin matkalla. 

Kaappi- ja tupatarkastus meni kerrasta läpi. Kysyin kersantilta luvan ottaa palvelushousut lomille mukaan siltä varalta, että liian pienet lomahousut (jotka sain muuten vedettyä jopa kiinni, kun poistin yhdet välihousut) leviävät päälle loman aikana. No, Puolustusvoimat tuskin haluaa, että varusnainen tulee lomilta ammottava reikä housujen haaroissa. Mieluummin sitten ihan ehjät palvelushousut jalassa.

Lomakyyti lähti lopulta jopa aikaisemmin kuin viimeviikolla, mutta oli silti 10 minuuttia myöhemmin perillä. Ja taas se äiti siellä odotteli ja ihmetteli kun ei mitään kuulunut. Melkein jo ymmärrän, miksi jotkut vaan kulkevat omilla autoillaan omakustanteisesti mieluummin kuin ilmaisilla lomakyydeillä.

Sunnuntaina olisi sitten meno takaisin.