Tosiaan, joulun tienoolla havahduin siihen, kovin käy aika vähiin. Mitä lähempänä palvelukseen astuminen on, sitä enemmän pelottaa. Suorastaan ahdistaa. En tavallaan yhtään tiedä mitä odottaa, ja ehkä juuri se aiheuttaa tämän olon. Tiedossa on uran ja työllistymisen kannalta helvetin hyvä mahdollisuus ja tärkeintä olisi selvitä loppuun asti kunnialla. 

Lähetin hakemukseni maalis-huhtikuussa, kun ajatus tuupattiin mulle BioChem-messuilla Helsingissä. Naisten vapaaehtoinen asepalvelus, hieno juttu. Olen aina ihaillut tyttöjä/naisia, jotka armeijaan menevät. Olin joskus itse aikeissa mennä, mutta se vaan jotenkin väistyi opintojen edeltä. Nyt oli kuitenkin mahdollisuus päästä harjoittamaan omaa alaa (laboratorioala) asepalveluksen ohessa. Tässäpä se porkkana olikin: Kuinka hyvältä CV:ssä näyttäisikään merkintä asepalveluksesta ja työskentelystä kansainvälisten valmiusjoukkojen laboratoriojoukkueessa? Todennäköisesti ainakin paremmalta kuin ihan perus "oon ollut siellä ja täällä töissä."

Perusteellisen pohtimisen, ja kaverien ja perheen kanssa keskustelun jälkeen lähetin hakemukseni Porin Prikaatiin. Toukokuun 1. päivä tuli poliisit oven taakse aamu 10:ltä kertomaan, että isäni on löydetty asunnoltaan kuolleena. Alkoi melkoinen show, kun piti ainoana lapsena alkaa hoitamaan isän laskuja, hautajaisia, asuntoa jnejne. Olo oli samalla puristava ja helpottunut. Bipolaarinen mielialahäiriö ei ole kovinkaan harvinainen, mutta sitä sairastavan ihmisen on opittava tiedostamaan sairautensa. Muuten manian hoitaminen ja ennaltaehkäisy on mahdotonta. Isä ei suostunut myöntämään olevansa sairas, mistä johtuen hänen sairaudestaan kärsi vain ja ainoastaan muut hänen ympärillään. Viinaa meni, rahaa meni. Isä matkusteli ympäriinsä, ja maksoi ohimennen baarituttujensakin matkoja. Kun rahat loppui, otettiin lainaa tai myytiin jäljellä olevaa omaisuutta ja osakkeita. Sukulaiset saivat useita kertoja rientää apuun kun herra oli esimerkiksi Virossa jumissa, kun rahat loppuivat. Isän terveydentila oli todella huono, eikä diabeteksen hoitamatta jättämiseen alkoholi ainakaan yhtään auttanut. Oli tiedossa, ettei pelkällä viinalla ja tupakalla kovin pitkälle enää pötkitä. Kuitenkin isä kuoli niin, etten päässyt sanomaan niitä asioita, jotka oli sanomatta jääneet. 

Isä jätti jälkeensä tilejä, jotka olivat satoja, jotkin tuhansia euroja miinuksella. Yhdellä tilillä oli kuitenkin osa vielä jäljellä jotain hiljattain otettua lainaa. Sillä sain maksettua läjäpäin laskuja muun muassa puhelinoperaattoreilta. Suurin osa laskuista oli karhulaskuja. Yritin selvittää kaikki sopimukset, mitä isällä oli ollut, jotta sain kaikki aikakauslehdet, jäsenyydet ja muut irtisanottua. Maksaa sain jo pelkkiä laskuja melkein kymppitonnilla. 

Toukokuun lopulla oli viikon matka Barcelonaan, joka oltiin serkun kanssa maksettu jo alkuvuodesta. Onnistunut matka, onneksi. Olin kyllä sen tarpeessa.

Joskus heinäkuulla tuli kirje, jossa kutsuttiin Porin Prikaatiin valintatilaisuuteen. Samaisessa kirjeessä puhuttiin ajokortin pakollisuudesta, ja tässä kohtaa iskikin paniikki - mulla ei ajokorttia ollut, enkä ollut koskaan edes suunnitellut semmoista hankkivani. Kuitenkin olin autokoulun ensimmäisellä tunnilla jo samana päivänä. Isän tilillä sattui olemaan sen verran rahaa, että tämmöinen köyhä opiskelija pystyi sillä suorittamaan ajokortin. Samalla reenattiin kovaa. Olin käynyt salilla jokatoinen päivä jo kahden vuoden ajan, mutta se ei riittänyt. Valintatilaisuudessa oli todella kovat kriteerit ja en ainakaan cooperin testissä pärjäisi. Pystyin tässä vaiheessa juoksemaan vain 1,5-1,9 km 12 minuutissa - ei hyvä.

Palkkasin personal trainerin (Ville Siukkola, huippu tyyppi muuten). Hän teki mulle ohjelman, ohjeisti ruokailussa, opetti juoksutekniikkaa. Polvien naksuminen juostessa loppui, kun jalkoihin saatiin lisää voimaa. Reenaaminen oli mukavampaa kun tuloksia alkoi taas näkyä ihan erilailla. 

Ikinä ei ole mun elämässäni semmoista kiirettä ollut millasta oli heinäkuusta lokakuuhun. Autokoulua, reeniä, ja ennenkaikkea isän asioiden hoitamista, sekä perukirjan kirjoittamista. Nordeasta ei paljoa apua herunut, olivat vaan kokoajan vetämässä rahaa välistä kun vaan pystyivät. Maksoin jokaisen paperilaskun hoitamisesta 5 euroa. Olin maksanut yli 100 euroa Nordealle, kun kertoivat, että olisi halvempikin vaihtoehto. Päätin, että kun isän asiat on hoidettu ja 92 000 euron laina maksettu pois, lopettaisin kaikki tilit Nordeassa ja siirtyisin toiseen pankkiin. 

Isän asunnolle tarvittiin kalmasiivooja, koska isä oli kuollut jo huhtikuun alussa, ja siten maannut kotonaan kuolleena melkein kuukauden. Mulle hän kertoi maaliskuussa, että muuttaa huhtikuun 1. päivä Rovaniemelle. Joskus huhtikuun puolessavälissä kerroin jo muutamille ihmisille olevani huolissani kun isästä ei ollut kuulunut. Kalmasiivous maksoi 3800 euroa. Onnekseni vakuutusyhtiö korvasi sen, sekä pilalle menneen lattian. Kalmasiivouksen jälkeen käytiin äidin kanssa tekemässä perusteellinen siivous ja sitten voitiin aloittaa asunnon myyminen. Perheen ja ystävän voimin saatiin kaikki tavara siirrettyä asunnolta ja seinät siistittyä ja maalattua, että asunto oli myyntikuntoinen.

Elokuussa kävin Säkylässä valintatilaisuudessa, enkä kyllä ollut yhtään tyytyväinen tuloksiini. Juoksin cooperin 2475 m, mikä oli parempi mitä aiemmin, mutta läpipääsyraja oli 2500 m. Tässä valintatilaisuudessa oltiin kuitenkin valmiita joustamaan fyysisissä testeissä, kunhan on pää kohdillaan. Haussa oli kuitenkin sellaisia ihmisiä, joilla on pohjalla ammatillista koulutusta laboratorioon. Olin kuitenkin aivan maassa, koska olin ollut joukon huonoin. Syys-lokakuussa sain ilmoituksen, että minut oli valittu. Parin viikon päästä minulle soitettiin Pirkanmaan aluetoimistosta ja kerrottiin, ettei minua löydy listoilta ollenkaan. Piti vielä erikseen käydä hakemassa palvelukseenastumismääräys, koska joku lappu ei ollut mennyt perille. Syyskuun lopulla kuoli kummisetäni, isän pikkuveli. Sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä, kuten isäkin. Kuolinsyykin oli sama; sydänkohtaus mitä ilmeisimmin. Olin murheen musertama.

Lokakuussa asunto meni kaupaksi ja sillä rahalla saatiin lainat maksettua pois. Jäljelle jäävillä rahoilla ostin itselleni 2003 vuoden Mini Cooper S:n, osan sijoitin Ålandsbankeniin, osan lainasin äidille. Hammashuolto on aika kallista huvia, varsinkin jos luottokortit joudutaan vetämään sen takia ihan tappiin. Kun lainasin rahaa äidille, on se raha pois tuhlaavaisista käsistäni, mikä on helkkarin hyvä juttu. Jäin pois töistä, että saisin viimeiset kaksi kuukautta olla ihan vapaalla, ennenkun lähden inttiin. Tässä vaiheessa ei enää ollut muuta kuin autokoulun harjoittelu- ja syventävä vaihe, sekä koulu. Viimeiset puoli vuotta meni opinnoissa ihan harakoille. Motivaatio ei millään meinannut riittää. 

 

Ja nyt, alle viikko aikaa. Pahin huolenaiheeni on juuri nyt se, että en osaa laittaa hiuksia. Tukkani on liian lyhyt kunnon nutturaan ja liian pitkä auki pidettäväksi. Hiusten pitää olla tukevasti sidottuna päätä myöten, pois silmiltä, korvilta ja niskalta. Toissapäivänä läämin päähäni jos minkämoisia mömmöjä, ja kokeilin kaikenlaisia perkeleen väkerryksiä. Ainoa vaihtoehto, jolla saisin tukkani pysymään olisi ranskanletti, jonka pään sidon letin alle. Lisätukea siihen saisin vielä laittamalla ponnarin letin siihen osaan joka jää niskaan, niin saisin niskavillatkin pysymään. Toivon kovasti, ettei Säkylässä vaadita täydellisiä siloteltuja nutturoita, koska semmoista mun päähän ei saa :/ En haluaisi uudestaan leikata lyhyttä tukkaa, kun olen tätä vuoden jo kasvattanut.

Ostin IKEAsta semmosen kätsyn tuubikassin, jonka saa tosi pieneen tilaan. Mukaan pakkasin:

  • Hygieniajutsut eli shampoo, palasaippua, hammasharja, -lanka ja -tahna, hajustamaton dödö, tamponeja, höylä, pinsetit, kynsileikkurit
  • Rasvaa tälle mun nahkalle :)
  • Hiushärpäkkeet eli kumisia hiuslenksuja, tavallisia hiuslenksuja, puhelinlankaponnareita, pinnejä, piikkikampa, hiusharja, hiuslakka, hiusvaha, kuivashampoo
  • Kirja
  • Tabletti ja puhelin latureineen
  • Laktaasientsyymipillerit ja e-pillerit, sekä e-pillerien resepti
  • Pikkuhousuja, mustia sukkia ja pari tummaa toppia
  • kahdet urheiluliivit, sekä alusliivit, jotka ei paina eikä hierrä. 
  • Sisäpelikengät
  • palvelukseenastumismääräys, ajokortti, rokotustodistus

Olen tässä viimesen kahden viikon aikana jo varmaan 20 kertaa myöhästynyt junasta, ja useaan otteeseen eksynyt matkallani Säkylään. Tämmöstä tämä ahdistus on, näkee unia pommiin nukkumisesta yms. Ja toi lista näyttää siltä, ku mulla olis hirveet määrät tavaraa. Mut ei oikeestaan oo edes. Ei ihan mahtunut Dakinen pieneen reppuun, ja löysinkin sit paremman kassin, mikä menee pienempään tilaan. Mua ei kiinnosta yhtään se, miltä armeijassa näytän, joten mitään meikkejä en aio ottaa mukaan. En oikeestaan ymmärrä, miks kukaan niitä ottaisi, mutta kun ilmeisesti ottaa. Aion vaan pitää huolen hygieniasta ja laittaa hiukset oikein, ettei tule sanomista. Korvissa mulla oli useamman vuoden jo semmoset kielikorutapit ykkösissä, ja sitten hevosenkenkiä ylemmissä rei'issä. Rustossakin on lävistys, jossa oli semmonen tosi ohut pallollinen rengas. Otin kaikki pois, enkä aio laittaa mitään koruja niihin armeijan ajaksi. Napakoru mua vähän mietityttää, siihen ei oikeen oo pienempää ja yksinkertaisempaa korua kun toi perus pallo. Toivon, että se ei jää mihinkään kiinni :D Ehkä tästä tavarasta sitten lopulta valikoituu ne parhaat ja hyödyllisimmät, ja voin sitten vähentää sieltä vähemmän hyödyllisestä päästä. 

Mitä nyt tähän mennessä olen saanut selville, saa armeijassa vapaa-ajallakin kuntoilla ihan tarpeeksi, jos yhtään halua on. Kuntosali siellä saattaapi olla iltavapaiden aikaan melko täynnä, mutta sit on uimahalli ja pallopelejä. Olen päättänyt, että osallistun mahdollisimman usein pallopeleihin, ja koitan käydä uimassa. Vaikka koen olevani hyvässä kunnossa, en kyllä armeijan mittakaavassa sitä ole. Pelkään, että mulle nauretaan heti, kun en jaksa edes punnertaa :/